Siirry suoraan sisältöön

Minusta

Saan voimaa luonnosta. Rakastan oleilla meren rannalla ja hengittää meren rauhaa. Nautin virkistävistä aamu-uinneista lähirannassa. Iltaisin tähtitaivas saa minut pysähtymään maailmankaikkeuden äärettömyyden äärelle ja pohtimaan kaiken yhteyttä toisiinsa. Olen se tyyppi joka tervehtii aamuisin kotipihan linnut ja halailee ohi kulkevat koirat. Nämä pienet hetket täyttävät sydämeni kiitollisuudella ja onnella.

Taidan olla sosiaalinen introvertti. Pohdiskelija. Sytyn ihmisistä. Rakastan yhteyttä, syvällisiä keskusteluja elämästä, ihmisyydestä, kaikesta. Yhdessä jaettuja kokemuksia. Yhteistä iloa ja sydämen pohjasta nauramista. Elämän kuplintaa. 

Yksi tärkeimmistä havainnoistani joogapolullani on ollut se, että jooga vahvistaa yhteyttä itseemme. Jooga katsoo lempeästi ihmistä ja näkee meissä kaikissa pintaa syvemmällä olevan potentiaalin ja sisäisen kauneuden. Se rohkaisee hienovaraisesti ja lempeästi meitä loistamaan omaan sisältä kumpuavaa hehkuamme. Sitä on joogan taika. Ainutlaatuista ja ihmeellistä. Jooga haluaa tarjota taikaansa myös sinulle.

Oma polkuni

Urani alussa toimin lastentarhan-, luokan- ja erityisopettajana Lohjalla. Perheen ja työn ohessa keikkailin tanssiorkesterin solistina ja samoihin aikoihin harrastin myös teatteria. Musiikin ja teatterin ohella myös liikunta on aina ollut hyvin monipuolisesti osa elämääni. 

Sittemmin tieni kulki nuorten ammattiin opiskelevien opettajaksi Espooseen. Opetin muun muassa yrittäjyyttä ja työelämätaitoja. Opiskelin tiimivalmentajaksi ja olin mukana  erilaisissa opetuksen kehittämisprojekteissa Suomessa ja maailmalla. Kehitin oppimisympäristöjä, fasilitoin muutosprosesseja, valmensin nuoria ja aikuisia.

Jossain vaiheessa tunsin kehossani erilaisia väsymisen merkkejä mutta en ehtinyt vastata niihin. Kiihkeä kehittämistyö ja mielenkiintoiset projektit veivät mukanaan.

Vasta yt:t pysäyttivät – kuin olisin juossut seinää päin. Mitä ihmettä? Rakastamani työ lähti alta. 

Näihin aikoihin erään joogaharjoituksen loppurentoutuksessa kyyneleet alkoivat virrata ohimoillani. Ehkä päästin siinä hetkessä jotain irti. Oli sellainen olo kuin olisin palannut pitkältä matkalta takaisin kotiin. Kehooni. 

Tästä meni pari vuotta ja aloin opiskella joogaopettajaksi.

Olen kotona nyt.